28.11.2021 klo 13.00 HIFK FS – PJK, Pirkkolan Palloiluhalli 8-0 (4-0)

Pirkkolaan saapunut reilusti yli 100-päinen yleisö sai maaleja koko rahan edestä, kun IFK naulasi vakuuttavat 8-0 lukemat taululle sarjakolmosen PJK:n vierailtua Helsingissä.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja otti kuskin paikan aikaisessa vaiheessa. Ennen kolmea peliminuuttia oli punapaitojen Iina Ahola jo kahdesti maalipaikoilla, mutta tolppaa lähemmäksi ei vielä päästy. Neljän minuutin kohdalla Tiia Ropanen vieraiden maalilla venyi absoluuttiseen huipputorjuntaan, kun Daniela Tjeder tarjoili maalinedustalle Hilla Romppaselle, jonka laukauksen tielle Ropanen kuitenkin venyi huikeasti. Vajaan kahdeksan minuutin kohdalla Ropanen oli jo kertaalleen ohitettu, mutta Sini Lauermaa onnistui liukua Hanna Halosen laukauksen tielle viime hetkellä.

Ensimmäinen maali nähtiin lopulta ajassa 08:12, kun IFK:n alkukauden pistehai Daniela Tjeder kuljetti palloa keskellä ja syötti kohti takatolppaa. Pallo pomppi kuitenkin PJK puolustuksen jaloista takaisin Tjederille ja tämä laukoi itse maalialueen rajalta vasempaan alanurkkaan. IFK jatoi painostustaan ja Hannat Putaala, sekä Halonen olivat molemmat kertaalleen jo läpiajossa kasvotusten Ropasen kanssa, mutta viraiden maalivahti veti tilanteissa pidemmän korren.
Yksi PJK:n harvoista paikoista nähtiin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Iina Nieminen pääsi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi laukomaan noin kahdeksasta metristä, mutta laukaus painui kuitenkin ohi maalin.

Pelipäällä ollut Daniela Tjeder osui kotijoukkueelle uudestaan ajassa 12:41. Halonen ohitti PJK -puolustajan oikealla laidalla ja syötti takaviistoon Tjederille, jonka laukaus ensimmäisellä kosketuksella pujahti PJK -pakin ja maalivahdin jalkojen välistä maaliin.
Hetkeä myöhemmin oli Iina Aholan vuoro onnistua, kun Hanna Putaalan terävä kulmapotku maalille tuli kuin tarjottimella ja Ahola viimeisteli lähietäisyydeltä varmasti lukemiksi 3-0 ajassa 14:13.

PJK:lla oli loistopaikka kaventaa ottelu 17 minuutin paikkeilla, kun kotijoukkueen kommunikaatiovirheen seurauksena Minna Kivelä oli unohtunut IFK -päätyyn vapaaksi. Ropasen pitkä maaliheitto tavoitti tämän maalinedustalta, mutta Kivelän nosto karkasi oikealta ohi maalin.
Hetkeä myöhemmin oli punapaitaisten vuoro osua jälleen. Tjeder katkoi vieraiden kulmapotkun ja käynnisti itse vastahyökkäyksen. Pitkän kuljetuksen päätteeksi Ropanen oli pakotettu tulemaan maaliltaan vastaan, mutta Tjeder nosti pallon tämän yli kohti maalia, maalille ensimmäisenä ennättänyt Anna-Kaisa Hannuksela varmisti maalin syntymisen puttaamalla pallon sisään aivan maalin edustalta ajassa 18:37. Parista oivallisesta paikasta huolimatta lisäosumia ei enää nähty, joten nämä jäivät myös taukolukemiksi.

Toinen jakso alkoi jälleen IFK:n hallinnassa ja viides maalikin nähtiin jo ajassa 22:05. Karoliina Kröger syötti kulmapotkun pohjalle Hanna Putaalalle joka laukoi matalan laukauksen joka oli painua aavistuksen ohi vasemmalta. Epäonnen soturina tilanteessa sai toimia vieraiden Sini Lauermaa, joka venytti jalkansa laukauksen tielle ohjaten sen samalla omaan maaliin.

5-0 osuman jälkeen pelin kuva aavistuksen tasoittui ja vaikka punapaitainen kotijoukkue oli edelleen niskan päällä, myös PJK sai ajoittain hieman pidempiä hallintajaksoja. Kenties PJK:n paras paikka kavennukseen nähtiin reilun 27 minuutin pelin jälkeen, kun se sai vapaapotkun vajaasta kymmenestä metristä. Sanna-Kaisa Rouskun suora laukaus kuitenkin kilpistyi oman pelaajan jalkoihin ja Tytti Mikkola korjasi irtopallon parempaan talteen. Toisessa päässä Ropanen puolustuksensa avustamana kesti puolestaan HIFK:n hätyyttelyt ja seuraavaa maalia saatiin odotella tovi.

Maali-iloittelu jatkui ajassa 35:27, kun Iina Ahola katkoi syötön PJK:n kenttäpäädyssä ja laukoi terävästi. Ropanen torjui, mutta Selja Laine oli ensimmäisenä paluupallossa ja viimeisteli varmasti lukemiksi 6-0 kotijoukkueelle.
Maalin jälkeen vierasjoukkue pyrki kavennukseen lentävää maalivahtia hyödyntäen, mutta IFK:n alivoimapuolustus kesti hätyyttelyt ilman suurempia vaikeuksia. PJK:n reikäpaitapeli oli kuitenkin seuraavassa maalissa suuressa roolissa, mutta vieraiden murheeksi väärällä tavalla. Kotijoukkueen maalivahti Tytti Mikkola koppasi maalinedustalle tulleen noston itselleen ja lähetti terävän volleyn käsistään kohti vieraiden maalia, eikä tämä erehtynyt, vaan korjaili komeasti lukemiksi jo 7-0 kotijoukkueelle. Kellon viisarit näyttivät aikaa 38:16.

PJK ei enää takaiskun jälkeen nostanut lentävää maalivahtia mukaan hyökkäyksiin, vaan kuparista pyrittiin rikkomaan enää tasakentällisin. Kuparinen ei koskaan rikkoutunut vaan Tytti Mikkola pelasi jo käsittämättömästi kauden viidennen nollapelinsä, mutta vieraiden verkot heilahtivat vielä kertaalleen. Ottelun tähtipelaajana palkittu Daniela Tjeder iski kauden toisen hattutemppunsa Hanna Halosen syötöstä ajassa 39:02. Tjederin nosto tavoitti Halosen täydestä vauhdista oikealla laidalla, mistä tämä kuljetti maalialueelle. Ropanen oli pakotettu vastaantuloon, mutta Halonen syöttikin vielä keskelle ohi Ropasen, mistä Tjederillä oli helppo työ viimeistellä ottelun loppulukemiksi jääneet tylyt 8-0 lukemat.

Ottelun jälkeen kotijoukkueen leirissä oli hymy herkässä ja Iina Ahola, sekä Tytti Mikkola kerkesivät kommentoida peliä tuoreeltaan:

– Tänään oli tosiaan tähdet kohdillaan. Saatiin tuotua peliin aiemmin viikolla treenattuja asioita ja hyvin näytti toimivan. Oltiin röyhkeitä hyökkäyspäässä, mikä tuotti tulosta ja koko joukkue oli hyvällä jalalla liikkeellä heti alusta alkaen. Nyt ei annettu maalienkaan odotella toiselle puoliajalle, Ahola tuumi.

– Maalit rentouttavat pelaamista ja kun saatiin ensimmäinen jo melko aikaisin, oli peli tänään helpon näköistä. Pidettiin myös oma pää puhtaana, mikä tietenkin tuntuu hienolta näin maalivahdin näkökulmasta, Mikkola jatkoi.

08:12 1-0 Daniela Tjeder
12:41 2-0 Daniela Tjeder (Hanna Halonen)
14:13 3-0 Iina Ahola (Hanna Putaala)
18:37 4-0 Anna-Kaisa Hannuksela (Daniela Tjeder)
22:05 5-0 Oma Maali
35:27 6-0 Selja Laine (Iina Ahola)
38:16 7-0 Tytti Mikkola
39:02 8-0 Daniela Tjeder (Hanna Halonen)

Tähtipelaajat:
Daniela Tjeder (HIFK FS)
Tiia Ropanen (PJK)

Tähtirinnat nähdään seuraavan kerran parketilla kahden viikon kuluttua sunnuntaina 12.12. Silloin tarjolla on todellinen herkkupala, kun viime kauden finaalivastustaja MuSa emännöi IFK:ta Porissa, ja sarjan kärkikaksikko ottaa toisistaan mittaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella.