PP-70 – HIFK FS
Tesoman palloiluhalli, Tampere
Sunnuntai 4.10.2020, klo 13:00
Miesten Futsal-Liigan kauden 2020–2021 3. ottelukierros.

HIFK:n miesten edustusjoukkueen kausi jatkui viime viikon lauantaina historian ensimmäisellä kotiottelulla SoVoa vastaan. Edellisviikon kauden avaus Ilveksen vieraana oli unohdettu ja tähtirinnat laittoivat somerolaiset tiukoille, mutta lopulta summerin soidessa 40 tehokkaan peliminuutin päätteeksi, vei SoVo kaikki kolme pistettä 2-1-voitollaan. HIFK:n kauden ja historian ensimmäisen Futsal-Liigan maalin ampui toisella puoliajalla Johannes Axerud, joka sai keskustaan nappisyötön Hassan Yaghoubilta.

Kaksi ottelua on takana ja edessä on sunnuntaina jo kolmas kierros. Tällä kertaa matkataan jälleen vieraskentälle, Tampereen Tesomalle, jossa tähtipaidat mittaavat PP-70:n kunnon. Kuten HIFK:n, myös sunnuntain isäntä PP-70:n pistetili on tämän kauden liigassa vielä avaamatta. Ensimmäisellä kierroksella Pelipojat kokivat totaalisen tyrmäyksen, kun SoVo rullaili kotiottelussaan 15-1-voittoon. Viime kierroksella vastus ei ainakaan helpottunut, kun GFT vieraili Tesomalla ja haki leveän 7-0-voiton. On siis päivänselvää, että sunnuntaina on vastassa ärsytetty ja pisteitä janoava, vahvasti tälle kaudelle uusiutunut PP-70. Sunnuntaisen isännän kauden ainoan maalin on iskenyt joukkueen kenties tärkein pelaaja, kapteeni Markus Säde.

HIFK:n ainoina tavoitteina on sunnuntaina avata voitto- ja pistesarake liigassa. Joukkue otti pelillisesti ison askeleen eteenpäin SoVoa vastaan, mutta pisteitä on yksinkertaisesti saatava. SoVo-ottelussa maalipaikkoja luotiin jo Ilves-kamppailua enemmän, mutta ruuti oli monesti liian kosteaa. Sarjataulukkoakin katsomalla huomaa, että isoin kehityskohde viikonlopun otteluun on hyökkäyspelaaminen. Yksi tehty maali kahdessa ottelussa on liian vähän, vaikka puolustuspelaaminen onkin toiminut koko lailla kohtuullisesti. Kunhan omassa päädyssä saadaan pidettyä sama tiiviys ja hyökkäyspelaamisessa nähdään jälleen kehitysaskeleita, voidaan Tesomalle lähteä luottavaisin mielin.

Pelaajistossa ei suurempia muutoksia ole viime viikkoon verrattuna, kapteeni Jose Ikonen valvoo joukkueen tekemistä vielä sunnuntaina pelikieltoisena kotisohvaltaan, mutta esimerkiksi viime ottelusta poissaollut, entinen PP-pelaaja Janne Paski on jälleen valmennuksen käytettävissä sunnuntaina. Kuka nostaa päätään esiin, kun joukkue kaipaa hyökkäyspäässä tehoja, se selviää sunnuntai-iltapäivänä!

Seuraavaa kotipeliä joudutaan tovi odottelemaan, sillä Pirkkolan parketilla sarjapisteistä mitellään vasta lauantaina 17. lokakuuta, kun moninkertainen Suomen mestari Sievi FS saapuu Stadiin. Tuo ottelu alkaa klo 13:00, tervetuloa, välkommen!

Ennen miesten seuraavaa kotipeliä Pirkkolassa ovat liekeissä naiset, kun HIFK kohtaa 11. lokakuuta klo 13:00 FC OPA:n.