Anette ”Nette” Stubbe

Joukkueen kokenein pelaaja oli ensimmäisellä liigakaudella 2018-19 vain varjo entisestään ja kahvipöydissä supistiin jo lopettamishuhuja. Nette todisti viime kaudella huhut vääriksi ja mykisti epäilijät pelaamalla uransa parasta futsalia sijoittuen joukkueen sisäisen pistepörssin sijalle #2, yhden ottelun voittajaa vähemmän pelanneena.

Nette on kuuluisa kliinisestä ensimmäisestä kosketuksestaan ja viimeistelystään, mutta 2018-19 kauden lopulla alkanut muodonmuutos on tuonut Neten pelaamiseen myös liigatasolla tarvittavaa fyysisyyttä ja rohkeutta, jonka ansiosta viime kausi oli erittäin onnistunut.

Olit viime kaudella yksi joukkueen tehokkaimpia pelaajia ja pelasit kenties urasi parasta futsalia, mikä on kehityksesi salaisuus?

Aktiivinen treenaus sekä tietynlainen rentous tekemisessä. Tietenkin myös joukkuekaverit jotka auttavat onnistumaan kentällä.

Jasmine ”Jassu” Stubbe

2015-16 Naisten Ykkösen maali- ja pistepörssin voittaja on yksi joukkueen kokeneimpia futsalpelaajia. Vuosi toisensa perään joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisijoja kolkutteleva Jassu voitti sisäisen pistepörssin jälleen viime kaudella ja on parhaimmillaan yksi liigan nokkelimpia hyökkäyssuunnan pelaajia.

Viime kaudella kahdesti maajoukkueen mukana leireillyt pelaaja on ollut myös maajoukkueen kiikarissa jo pitkään, vaikka debyytti onkin vielä tekemättä.

Olet pelannut numerolla 4 koko futsalurasi, mutta päätit vaihtaa pelinumeroa tulevalle kaudelle. Mikä on uusi pelinumerosi ja onko muutoksella jokin suurempi merkitys?

Numero 7. Motivaationa olla parempi versio itsestäni. Haluan auttaa joukkuettani kehittymään entistä paremmaksi, ja olla mahdollisimman hyvä tiimipelaaja. Lisäksi valitsemani pelinumero tuo pienen itsevarmuuden lisän omaan tekemiseen.

Joukkueen toimintakulttuuria on pyritty muuttamaan edelliskausista, anna jokin käytännön esimerkki mitä tämä tarkoittaa?

Olemme panostaneet tänä vuonna paljon muunmuassa joukkuehenkeen. Koen, että mitä enemmän pelaajat arvostavat ja kunnioittavat toinen toistaan, sitä paremman yhteyden pystymme kentällä luomaan. Käytännössä tämä esimerkki voisi olla se, että kun saavumme joukkueen yhteisiin tapahtumiin, kohtaamme jokaisen pelaajan erikseen heittämällä paikallaolijoiden kanssa ylävitoset.