Sarjakakkonen HIFK ja sarjakolmonen PJK kohtaavat sunnuntai-iltapäivänä klo 13.00 alkavassa ottelussa Pirkkolan Palloiluhallissa.
Sunnuntain ottelu on joukkueiden historian ensimmäinen kohtaaminen, sillä ACE:n sarjapaikka siirtyi viime kauden päätteeksi PJK:n nimiin ja vaikka kokoonpanossa nähdään tuttuja nimiä pelaa Pirkkalan Jalkapalloklubi debyyttikauttaan Naisten Futsal Liigassa.
Vierasjoukkue PJK on aloittanut kautensa pirteästi ja löytyy ennen viikonlopun kierrosta kolmannelta sijalta neljä pistettä HIFK:n takana, tosin pisteen päässä neljännellä sijalla vaaniva Ilves FS on pelannut yhden ottelun muita vähemmän. Pirkkalalaisjoukkue on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja sarjassa ja sen tiiviin joukkuepuolustuksen takana maajoukkueen ykkösmaalivahti Tiia Ropanen on esittänyt erinomaisia torjuntoja läpi syyskauden.
Hyökkäyssuuntaan PJK:n tehonaisena on toiminut Annette Korin, joka on iskenyt seitsemään otteluun tehot 7+1
Viime viikonloppuna sarjanousija FC Nokia pakotti PJK:n aina voittomaalikilpailuun saakka, missä PJK veti lopulta pidemmän korren. Kyseessä oli jo toinen voittomaalikilpailu PJK:lle. Viikkoa aiemmin PJK oli sitkeä vastus kun toistaiseksi voittamaton sarjakärki MuSa Futsal vieraili Pirkkalassa, voittaen niukasti luvuin 1-2. Seitsemästä pelatusta ottelusta kaksi on ollut varsinaisen peliajan jälkeen tasan, ja kolme päättynyt yhden maalin erolla. Voitaneen siis sanoa että PJK pelaa voitosta vastustajasta riippumatta ja HIFK:lla on edessään täysi päivätyö mikäli se mielii pysyä iskuetäisyydellä sarjakärki MuSan perässä.
HIFK otti viime sunnuntaina kotikentällään 4-0 rutiinivoiton KaDy:stä, ottelussa joka oli tähtirinnoille jo neljäs nollapeli kauden aikana. Sarjassa vähiten maaleja päästänyt IFK löytyy sarjataulukon toiselta sijalta neljä pistettä PJK:n edellä ja neljä pistettä sarjakärki MuSa Futsalin perässä. IFK:n aktiivinen puolustuspelaaminen yhdessä erinomaisia otteita esittäneen maalivahtikaksikko Tytti Mikkolan ja Minja Kolkan kanssa on ollut sen syyskauden menestyksen kulmakivi.
Kauden käynnistäneen 0-1 Ilves -tappion jälkeen punapaidat ovat parantaneet hyökkäyspelaamistaan ja kuuteen seuraavaan otteluun vastustajan maaliverkkoja on heiluteltu yhteensä 26 kertaa. Sisäisen pistepörssin kärjestä löytyy Espoon kultaisista Helsinkiin täksi kaudeksi siirtynyt pivotpelaaja Daniela Tjeder 7+5 tehoilla, jotka oikeuttavat liigan pistepörssin neljänteen sijaan, myös pohjapelaaja Anna-Kaisa Hannuksela on ollut tehokkaalla pelipäällä ja iskenyt seitsemään otteluun tehot 2+7.
Päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero peräänkuuluttaa lisää määrätietoisuutta joukkueeltaan PJK -ottelun alla.
– Otteluiden alkupuoliskolla tilanteiden loppuunvienti ja ratkaisut ovat jääneet syyskaudella usein hieman kesyiksi, vaikka muuten olemme pelanneetkin hyvin heti alkuvihellyksestä. Kertoo paljon joukkueen luonteesta, että kykenemme kasvamaan pelin edetessä, mutta etenkin näissä kärkipään kamppailuissa on tärkeää, ettei ratkaisu venyisi loppuhetkille. PJK on tiukka vastus ja ensimmäinen naula kannattaa vasaroida arkkuun heti kun paikka aukenee.
Ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 13.00 Pirkkolan Palloiluhallissa. Tulethan ajoissa paikalle, sillä ennen ottelun alkua sinulla on mahdollisuus osallistua myös avausmaaliveikkaukseen! Futsal on parasta paikanpäällä, mutta mikäli et pääse paikalle, niin ottelua voit seurata myös Ruutu+ -palvelusta.