19.3.2022 klo 16.00 HIFK FS – FC Nokia, Pirkkolan Palloiluhalli 5-4 (3-1)

Maalirikkaaksi äitynyt ottelu HIFK:n ja Nokian välillä päättyi vieraiden hyvästä taistelusta huolimatta kotijoukkueen 5-4 voittoon. HIFK oli varmistanut jo runkosarjan kakkossijan, mutta Nokia pelasi vielä mahdollisuudesta nousta karsijan paikalle.

Ottelu näytti karkaavan täysin vierailijoiden käsistä jo ensimmäisen jakson alussa, kun se otti aikalisän ajassa 7:21 tilanteessa 3-0. Ensimmäisellä minuutilla Tuula Sirén vei HIFK:n 1-0 johtoon maalinedustalta Karoliina Krögerin ja Hilla Romppasen esityöstä.
2-0 Osumasta vastasi Kröger, joka jatkoi maalitehtailuaan maalinedustalta Sirénin toimittaessa kovan kulmapotkun maalinedustalle ajassa 4:48 ja Krögerin jatkaessa pallon verkon perukoille.
Kotijoukkueen kolmannesta maalista vastasi Selja Laine, kun HIFK pelasi hyökkäyksen maalivahti Tytti Mikkolan kautta vasempaan laitaan Hanna Putaalalle, siitä edelleen syvälle kulman tuntumaan Selma Rantalalle, jonka namupassi tavoitti maalinedustalle irronneen Laineen, jolla oli helppo työ putata 3-0 lukemat maaliviivalta.

Aikalisän jälkeen Nokian peli tasoittui hieman ja se pääsi peliin paremmin mukaan. Totuttua matalammalta prässännyt IFK tuntui olevan ajoittain vaikeuksissa ja Nokia pystyi tuon tuostakin aiheuttamaan sekaannusta kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Salama-alun jälkeen punaisten hyökkäyspelikin menetti parhaan teränsä ja lopulta ajassa 14:46 Nokian hyvä jakso palkittiin kavennusmaalin muodossa. Marika Ropanen pudotti Maalivahti Emiilia Syväsen pitkän avauksen Tilda Pyykköselle, jonka hieno syöttö tavoitti taka-alueelle unohtuneen Oosa Fjäderin, jonka pommi painui voimalla HIFK -maaliin. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauon viettoon.

Toisen jakson alku mentiin melko suoraviivaisesti päädystä päätyyn, eikä kumpikaan joukkue juuri pallonhallintaa nimiinsä ottanut. Jakson ensimmäinen maali nähtiin ajassa 22:20 ja se oli vierailijoiden käsialaa. Jonna Sulonen potkaisi voimalla hyökkäysalueen rajapotkun maalinedustalleja ja Sini Sulonen onnistui jatkamaan pallon maaliin kaventaen tilanteeksi jo 3-2.
Viitisen minuuttia myöhemmin FC Nokia iski kotiyleisön harmiksi jo 3-3 tasoituksen. HIFK nosti maalivahti Mikkolan hyökkäysalueelle, mutta kotijoukkue toimitti pallon aivan liian ponnettomasti vieraiden maalille. Syvänen kiitti ja koppasi pallon laukoen sen käsistään tarkasti tyhjänä ammottavaan IFK -maaliin ajassa 27:28.

Alle kaksi minuuttia myöhemmin oli jälleen kotijoukkueen vuoro iskeä. Sirén pelasi laitaan Rantalalle, jonka kantapääjättö nousua tehneelle Sirénille yllätti Nokialaispuolustuksen. Sirén pääsi nokikkain Syväsen kanssa ja laukoi noin kahdeksan metrin paikkeilta tarkasti vasempaan alanurkkaan ajassa 29:08.
Pian kotijoukkueen johtomaalin jälkeen Nokia lähti nostamaan maalivahti Syvästä hyökkäysten tueksi ja viimeisen viiden minuutin aikana Elli Koivula puki maalivahdin paidan ylleen ja sai vastuun reikäpaitapelaamisesta.
Tämä tuottikin tulosta, kun ajassa 37:01 Sini Sulonen sai kotijoukkueen kannalta liialti tilaa syvälle vasempaan laitaan ja tämä nosti palloa vain maalinedustalle, mistä se pomppikin IFK -puolustajan kautta omaan maaliin.

Kotijoukkue ei tasoituksesta kuitenkaan lannistunut, vaan ottelun ratkaisu nähtiin lopulta ajassa 39:30 ja se oli kapteeni Anna-Kaisa Hannukselan käsialaa. Romppanen – Hannuksela – Kröger kolmikko pelasi hyvin yhteen maalinedustalla ja Kröger pääsi lopulta yrittämään lähietäisyydeltä, Syvänen pääsi laukauksen tielle, mutta Hannuksela oli ensimmäisenä irtopallossa iskien ratkaisevat 5-4 lukemat.

Maalit
00:28 1-0 Tuula Sirén
04:48 2-0 Karoliina Kröger
07:21 3-0 Selja Laine (Selma Rantala)
14:46 3-1 Oosa Fjäder (Tilda Pyykkönen)
22:20 3-2 Sini Sulonen (Jonna Sulonen)
27:28 3-3 Emiilia Syyvänen
29:08 4-3 Tuula Sirén (Selma Rantala)
37:01 4-4 Oma Maali (HIFK FS)
39:30 5-4 Anna-Kaisa Hannuksela (Karoliina Kröger)

Tähtipelaajat
Tuula Sirén (HIFK FS)
Elli Koivula (FC Nokia)

HIFK:n kausi jatkuu puolivälierissä Kampuksen Dynamoa vastaan kahden viikon päästä. Tiedotamme tarkemman ajankohdan välittömästi otteluohjelman selvittyä.