18.2.2021 klo 20.00 HIFK FS – FC Halikko, Pirkkolan Palloiluhalli

Naisten kahden ottelun viikko käynnistyy poikkeuksellisesti jo torstaina, kun FC Halikko matkaa Helsinkiin hakemaan revanssia tähtirinnoista. Joukkueet kohtasivat viimeksi joulukuun 20. päivä ja silloin HIFK oli erityisesti vahvan toisen jakson turvin parempi luvuin 1-6 (0-1).

Liiganousija FC Halikko aloitti kauden vahvasti voittamalla kauden ensimmäisestä neljästä ottelustaan kaksi, mutta on sen jälkeen taantunut ja nipistänyt vain yhden pisteen yhdeksästä pelaamastaan ottelusta. Tuo piste tuli kuitenkin sen edellisessä ottelussa, kun tammikuun lopulla Halikko taipui kotonaan vasta jatko-ottelussa hallitsevalle SM -hopeamitalisti ACE:lle luvuin 4-5. Ennen torstain ottelua FC Halikko löytyy sarjataulukon sijalta 11 ja on siten suoran putoajan paikalla.

Kauden aikana ajoittain pirteää hyökkäyspeliään väläytelleen FC Halikon puolustuspelaaminen on ollut reikäjuustoa ja sen maalivahtipelaamista on varjostanut jatkuva epävarmuus. Halikko onkin päästänyt lähes kuusi maalia ottelua kohden pelaamissaan 13 liigaottelussa, mikä oikeuttaa sarjan suurimpaan päästettyjen maalien keskiarvoon.

Nuorella joukkueella on kuitenkin potentiaalia parempaan ja ACE -ottelu antoi jo viitteitä paremmasta. Alkukaudesta FC Halikko kaatoi muunmuassa HIFK:n toissa viikonloppuna yllättäneen KaDy:n, joten selvänä ennakkosuosikkina peliin lähtevän kotijoukkueen nukahtaessa KaDy -ottelun tapaan, kykenee Halikkolaisryhmä yllättämään.

Vierasjoukkueen tehopelaajina ovat toimineet 10 pistettä naiseen keränneet Olivia Simula (7+3), Elli Laaksonen (5+5) ja Laura Lehtonen (5+5).

Seuraa heitä FC Halikko:

Nopeajalkainen ja taitava #5 Olivia Simula siirtyi täksi kaudeksi FC Halikon riveihin Team Vanpasta ja on pelannut hyvän kauden. Joukkueensa paras maalintekijä on kuitenkin taantunut alkukauden jälkeen ja edelliseen seitsemään otteluun on syntynyt vain yksi maali. Syttyykö Simula pelaamaan entisiä seuratovereitaan vastaan?

#17 Katariina Marttila on vasta 16-vuotias, mutta on esiintynyt edukseen tappiosta toiseen matkustaneen joukkueen riveissä. Pieni ja ketterä nuorukainen on iskenyt 13 ottelussa tehot 4+2 ja tulevaisuus näyttää valoisalta.

HIFK kärsi edellisessä ottelussaan yllätystappion, kun KaDy varasti Pirkkolasta täyden pistepotin ensimmäisenä joukkueena tällä kaudella luvuin 1-3. Vahvaa tulokaskautta pelaava HIFK on ollut pienissä vaikeuksissa edellisissä otteluissaan, sillä edellisestä kolmesta ottelusta se on voittanut vain yhden ja kauden kolmesta tappiosta kaksi on tullut edellisissä kolmessa ottelussa.

Tähtirinnat ovat sarjataulukon kolmannella sijalla, viisi pistettä toisella sijalla olevan MuSa:n, ja kuusi pistettä sarjakärki Ilveksen perässä, yhden ottelun molempia vähemmän pelanneena. HIFK on siis edelleen vahvasti mukana runkosarjan voittokamppailussa ja kolme pistettä Halikko -ottelusta palauttaisi joukkueen jälleen iskuetäisyydelle kärkikaksikosta.

Päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero ei omien sanojensa mukaan tuijottele sarjataulukkoa, vaan huomio kohdistuu joukkueen esityksiin kentällä.

”Sijoitus sarjataulukossa on suoraan seurausta meidän peliesityksistä ja pisteiden ihmettely tässä vaiheessa on ajanhukkaa. Edellisestä kolmesta ottelusta on kertynyt vain yksi voitto ja peliesitykset ovat ailahdelleet, joten fokus on nyt sataprosenttisesti kentällä. Tappiot edellisistä otteluista ovat antaneet meille tärkeitä oppitunteja ja Halikkoa vastaan meidän täytyy näyttää opin menneen perille.”

HIFK on kärsinyt kauden aikana useista loukkaantumisista ja Halikko -ottelun alla usean pelaajan pelikunto onkin iso kymysmerkki. Ottelusta sivussa varmasti ovat pitkäaikaispotilaat Saana Fält, Petra Suutarinen, Anniina Ponkkonen ja Dali Meller, lisäksi Jasmine Stubben ja Noora Renströmin pelikunto selviää vasta ottelupäivän aamuna. Lisäksi Hilla Romppanen puuttuu joukkueen kokoonpanosta U16 -maajoukkuekutsun johdosta. Somero kommentoi pelaajatilannetta seuraavasti:

”Kausi on ollut kyllä omalla uralla poikkeuksellinen loukkaantumisten osalta. Petran ja Saanan poissaolo tiedettiin toki jo ennen kauden alkua, mutta Dalin ja Anskun menetys kauden aikana olivat valtavia menetyksiä joukkueelle, onneksi Dalin kuntoutuminen on jo hyvässä vauhdissa ja operaatioilta vältyttäneen, pieni optio pelaamisestakin on vielä olemassa kun mennään pidemmälle kevääseen. Uskoisin Nooran pelaavan torstaina, mutta Jassun kohdalla tilanne näyttää huonommalta. Käydään torstaiaamuna lääkärin pakeilla ja katsotaan mikä tuomio saadaan. Hillan poissaolo tässä yhteydessä on pelkästään iloinen uutinen, vaikka se tuleekin ikävään paikkaan. Meillä on kuitenkin leveä ja vahva pelaajamateriaali joukkueessa joten huonosta loukkaantumistilanteesta huolimatta olemme edelleen sarjan kärkijoukkueita”

Poissaoloista huolimatta HIFK kykenee jalkauttamaan erittäin vahva nipun torstain otteluun myös pistetilastojen valossa. Kapteeni Anna-Kaisa Hannuksela johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä 18 (9+9) pisteellään, erityisen vahvaa tulokaskautta pelaava Hanna Halonen 13 (8+5) pisteellään säestää toisella sijalla ja 11 (5+6) pisteen Tuula Sirén on myös täydessä iskussa torstaina. Top 4 pistetilastosta vain Hilla Romppanen 6+5 tehoillaan on sivussa torstaina. HIFK:n vahvuus läpi kauden on ollut sen kyky pohjustaa ja viimeistellä maaleja jokaiselta pelipaikalta ja leveällä rintamalla, kenties juuri tämä ominaisuus on pitänyt joukkueen iskukykyisenä ikävistä loukkaantumisista huolimatta.

Seuraa heitä HIFK FS:

#14 Tuula Sirén oli kovassa vireessä YIlvestä vastaan kaksi viikkoa sitten ja on pistetilastossakin korkealla. Tulisesti molemmilla jaloillaan laukova työmyyrä nauttii 1v1 tilanteista ja on pelipäälle sattuessaan liigan tehokkaimpia pelaajia.

#9 Iina Ahola teki kotijoukkueen ainokaisen KaDya vastaan ja tekee monen muun HIFK -pelurin tapaan vahvaa tulokaskautta liigassa. Röyhkeä ja vahva kahden suunnan pelaaja omaa tulisen oikean jalan laukauksen ja yhdeksään pelattuun otteluun on mahtunut jo viisi täysosumaa.

#8 Hanna Halonen on ollut kovassa iskussa läpi kauden ja vauhti on vain kiihtynyt vuoden 2021 puolella. Tähtipelaajapalkintoja tämän vuoden puolella solkenaan kerännyt Halonen on antanut myrskyvaroituksen tehokkuudestaan hyökkäyssuuntaan 8+5 tehoillaan.

Torstain ottelu pelataan Pirkkolan Palloiluhallissa tyhjille katsomoille, mutta se on katsottavissa suorana osoitteessa https://solidsport.com/futsalliiga. Virittäydy taajuuksille kannustamaan HIFK voittoon ja tue samalla joukkuetta!

Lähetysten laatuun on kiinnitetty nyt erityistä huomiota yleisöltä saadun palautteen pohjalta.