9.1.2021 klo 15.00 GFT – HIFK FS, Opinmäen Liikuntahalli
Naisten Liigan historian ensimmäinen Punakulta -derby pelataan lauantaina Opinmäessä. Ottelussa ei ratkota pelkästään PK-seudun nokkimisjärjestystä, sillä voitolla HIFK:lla on mahdollisuus nousta sarjataulukossa ohi 2 ottelua enemmän pelanneen GFT:n.
Hallitseva suomenmestari GFT aloitti kautensa erittäin vahvasti lunastamalla seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan yhtä monta voittoa, mutta on kärsinyt tappion kahdessa edellisessä ottelussaan. Ennen joulutaukoa GFT koki tappion sarjakakkosta Ilvestä vastaan Tampereella ja viime viikonloppuna se hävisi yllättäen KaDy:a vastaan kotonaan Opinmäessä. Espoolaisjoukkueen esitys KaDya vastaan oli kultaisten sisäistä pistepörssiä johtavan Daniela Tjederin mukaan hengetön, eikä joukkue kyennyt lainkaan parhaimpaansa.
Tyypillisesti GFT on hyökkäävä joukkue, jonka peli nojautuu vahvasti sen taitaviin yksilöihin. Pivotpelaajiaan aktiivisesti hyödyntävä Espoolaisjoukkue on erittäin vaarallinen maalinedustalla, eikä se turhaan hukkaile maalipaikkoja, tästä osoituksena GFT on viimeistellyt yhdeksään otteluun jo 38 maalia. Ensisijaisesti hyökkäyspelistään tunnettu joukkue on ollut puolustussuuntaankin kohtuullinen ja omiin on päässyt 24 maalia ennen lauantain ottelua.
GFT sai loppuvuodesta surkeita uutisia pelaajarintamalla, kun sen kapteeni Siiri Perälä joutui jättämään futsalkentät vakavan sairastumisen myötä, mikä varmasti osaltaan aiheutti haasteita myös KaDy -ottelussa. Kultaisten kannalta hyviäkin uutisia ottelun alla on, sillä viime ottelusta pelikiellon vuoksi sivussa ollut joukkueen tehokkain maalintekijä Emilia Jokisalo palannee jälleen kokoonpanoon HIFK:ta vastaan. Kahden vaikean ottelun jälkeen lauantain derbyyn kentälle astelee varmasti sisuuntunut ja vaarallinen GFT.
Seuraa heitä GFT:
#10 Daniela Tjeder on vuosi toisensa jälkeen Naisten Futsal Liigan pistepörssin kärkisijoilla ja on tälläkin hetkellä pistepörssin sijalla 5. Kokenut pivotpelaaja on erityisen vaarallinen maalineduspelaaja ja ennen kaikkea loistava maalintekijä.
#13 Emilia Jokisalo pelasi vielä viime kaudella ammatikseen Italiassa, mutta palasi takaisin kotimaan kentille ja GFT:n väreihin täksi kaudeksi. Kausi on alkanut vahvasti ja terävän laukauksen omaava nopea ja vahva laituri on iskenyt kahdeksassa pelaamassaan ottelussa tehot 8+2.
HIFK:n ensimmäinen liigakausi on alkanut vakuuttavasti. Pandemiatilanteen joukkueen ylle heittämistä varjoista huolimatta se on voittanut kuusi pelaamastaan seitsemästä ottelusta ja on sarjataulukossa neljäntenä, kolme ottelua kärkeä vähemmän pelanneena.
Viime kierroksen kärkikamppailussa tähtirinnat kukistivat maalirikkaan ottelun päätteeksi MuSa Futsalin luvuin 8-5. MuSa -voitto tuli joukkueelle kuitenkin kalliiksi, sillä se menetti loukkaantumisten johdosta Anniina Ponkkosen, sekä Dali Mellerin ja joutuu siten muokkaamaan peluutustaan tulevaan derbyyn. Kauden toistaiseksi ainoan tappion stadilaiset kokivat marraskuun lopulla ACE:n vieraana Tampereella luvuin 1-2.
Lauantain vastustaja GFT on tuttu varmasti kaikille tähtirinnoille, mutta kolmelle pelaajalle lauantain ottelussa on tavallista enemmän latausta. Tuula Sirén, Ilona Mikkelä ja Karoliina Kröger edustivat viime kaudella kultaisia ja lauantain ottelussa vastassa on useita vanhoja pelikavereita ja tuttu seura. Kröger kommentoi tulevaa Punakulta -derbyä seuraavasti:
”Vanhaa jengiä vastaan on aina kiva pelata. Aikanaan kun siirryin Riemusta GFT:hen ja pelasin ensimmäistä kertaa Riemua vastaan, muistan miten kivaa oli vääntää ja heittää huulta entisten pelikavereiden kanssa. Kultaiset ovat hieman muuttuneet viime vuodesta ja saaneet uusia laadukkaita pelaajia rinkiinsä, joten tiukka kamppailu on varmasti tulossa. Maalivahti Heidi Tahvanainen on erityisesti vaikea ohitettava. Toivottavasti moni katsoo tätä historiallista derbyä kotikatsomoissa, nyt kun ottelu valitettavasti pelataan ilman yleisöä. Derbyjä oli hienoa pelata aikanaan Jyväskylässäkin, toivottavasti tulos on tällä kertaa oman joukkueen kannalta sama kuin silloinkin.”
Kauden ensimmäisissä otteluissa pitkälti vahvan puolustuksensa tukeen nojannut HIFK on tehostanut hyökkäystään ottelu ottelulta ja se on iskenyt viimeiseen kolmeen peliin huikeat 19 maalia. Päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero iloitsee hyökkäyspelin kehityksestä, mutta tiedostaa derbyvastustajan vahvuudet:
”GFT on erinomainen joukkue hyökkäyssuuntaan ja meidän on kyettävä kontrolloimaan lauantaina kenttätapahtumia, liian avoimeen hyökkäyspeliin ei ole varaa. GFT:n vahvuudet ovat ennen kaikkea pallollisessa pelaamisessa, joten pyritään parhaamme mukaan pitämään heidät epämukavuusalueella.”
Erittäin leveästi kauden aikana koko rosteriaan peluuttanut HIFK lähtee viikonlopun otteluihin MuSa -pelin kahdesta kirvelevästä loukkaantumisesta huolimatta hyvistä asetelmista. Tähtirintojen sisäistä pistepörssiä johtaa kapteeni Anna-Kaisa Hannuksela (5+6), toisena pistepörssissä on sensaatiomaista tulokaskautta pelaava 15-vuotias Hilla Romppanen (5+1). Kärkikaksikon takana on useampia 3-5 pistettä iskenyttä pelaajaa ja kaiken kaikkiaan HIFK:lla on 13 eri maalintekijää, joten tehoja löytyy koko joukkueen leveydeltä.
Seuraa heitä HIFK FS:
#3 Anna-Kaisa Hannuksela iski MuSaa vastaan 2+1 tehot ja on kovassa vireessä pisteiden valossa. Hannuksela on kuitenkin erinomainen kahden suunnan pelaaja ja hyökkäävää GFT:tä vastaan kapteenin puolustustyöskentely on varmasti isossa roolissa.
#11 Hilla Romppanen viimeisteli hatullisen maaleja MuSa -ottelussa ja nuori laituri tekee loistavaa tulokaskautta. Aiheuttaako Romppanen GFT:n puolustukselle harmaita hiuksia?
#7 Jasmine Stubbe ja #15 Ilona Mikkelä pelaavat vahvaa kautta ja molemmat pääsivät myös pisteiden makuun viime viikonloppuna. Nähdäänkö kaksikko jälleen pahanteossa lauantaina?
Lauantain derby pelataan Opinmäen Liikuntahallissa valitettavasti tyhjille katsomoille, mutta se on nähtävissä osoitteessa https://solidsport.com/futsalliiga. Virittäydy taajuuksille kannustamaan HIFK voittoon!