20.2.2022 klo 13.00 HIFK FS – MuSaFutsal, Pirkkolan Palloiluhalli 2-0 (2-0)

Porilaiset ryöstivät pisteet ensimmäisen puoliajan maaleillaan poissaolojen varjostamassa kärkikamppailussa.

Sarjakakkonen IFK, sekä sarjakärki MuSa lähtivät molemmat otteluun hieman haaksirikkoisina, kun vierasjoukkueen avainpelaajista ainakin A-E Luotonen, sekä Netta Hannula olivat sairastumisen vuoksi sivussa, kun taas kotijoukkueen avainpelaajista Daniela Tjeder, Hilla Romppanen, sekä Selma Rantala joutuivat jättämään kärkikamppailun välistä.

Ohuella pöytäkirjalla otteluun lähtenyt vierasjoukkue päätti ottelun alusta saakka vetäytyä matalaan blokkiin ja luovuttaa pallonhallinnan emäntäjoukkue IFK:lle. Vierasjoukkue puolusti tiiviisti ja kotijoukkue saikin hallinnastaan palkinnoksi vain useita kulma – ja rajapotkuja hyökkäysalueelta, mutta laukaukset suuntautuivat pitkälti yli tai ohi Martta Perälän vartioiman maalin. MuSa sen sijaan pyrki hyökkäämään suoraviivaisesti pitkien diagonaalipallojen tai vastahyökkäysten kautta, mutta kotijoukkueen kenttäpäädyssä ei paria kaukolaukausta lukuunottamatta ensiminuuttien aikana tilanteita juurikaan nähty.

Ensimmäinen maali oli jo lähellä kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Heidi Lindström käytti palloa syvällä Hanna Halosella, joka pudotti Anna-Kaisa Hannukselalle, mutta tämän laukaus viuhui hieman ohi vasemmalta.
Hetkeä myöhemmin ajassa 11:06 avausmaali lopulta nähtiinkin, kun vierasjoukkue sai ensimmäisen todellisen maalipaikkansa. Porilaiset riistivät pallon keskialueella ja kontrasivat kahdella yhtä vastaan. Iina Heikkilälle jäi liikaa tilaa keskustaan ja tämän laukaus vasempaan alakulmaan noin kymmenestä metristä löysi kohteensa ja MuSaFutsal siirtyi 1-0 johtoon. Hetkeä myöhemmin Helmiina Luoma meinasi tuplata vieraiden johtoaseman kun pienestä kulmasta tullut laukaus kävi jo maaliviivalla, mutta Tytti Mikkola venytti viime hetkellä pallon käsiinsä.

Tasaisemman hetken jälkeen peli pyöri jälleen vierasjoukkueen kenttäpäädyssä, mutta IFK:n laukaukset lähtivät kaukaa ja suuntautuivat edelleen usein yli tai ohi maalin, eikä huippupaikoille päästy. Ajassa 16:30 vierasjoukkue iskikin iltapäivän toisen osumansa, kun nopea hyökkäys pelattiin oikeaan laitaan Minttu Ylikrakalle, joka pelasi Siskolleen Jasminille keskelle, jonka terävä laukaus painui Mikkolan jalkojen välistä maaliin.
Ensimmäisen jakson lopulla kotijoukkue sai luotua jo pari todellista maalipaikkaa, mutta laukaisutarkkuus ei ollut lauantain tasolla ja puoliajalle siirryttiin vieraiden 0-2 johdossa.

Toinen jakso alkoi jälleen IFK:n vahvalla pallonhallinnalla ja kotijoukkue pystyikin paikoittain puristamaan Porilaiset ahtaammalle kuin ensimmäisellä jaksolla. 26 minuutin kohdalla Perälä torjui Tuula Sirénin tulisen laukauksen eteensä, mutta Aholan laukaus paluupallosta kimposi tolpan kautta takaisin peliin, eikä helpottavaa kavennusmaalia. Hetkeä myöhemmin IFK sai vapaapotkun aivan maalialueen rajan tuntumasta, mutta Perälä maalillaan kesti, eikä paluupalloakaan saatu runnottua verkon perukoille, vaan Perälä siivosi irtopallon hyppysiinsä.

Peli pyöri vieraiden kenttäpäädyssä ja MuSa:n vaarallisimmat paikat rajoittuivat muutamaan kulmapotkuun ja pariin vaaralliseen diagonaalipalloon, jotka IFK kuitenkin selvitti ilman suurempia huolia.
Kavennusosuma roikkui jo hieman ilmassa, mutta vierasjoukkue puolusti johtoasemaansa erinomaisesti. Niinpä kuusi minuuttia ennen päätösvihellystä Heidi Lindström puki maalivahdin paidan ylleen ja IFK lähti jahtaamaan kavennusta lentävää maalivahtia hyödyntäen. Kotijoukkue loi useita erinomaisia maalipaikkoja, mutta Martta Perälä puolustuksensa tukemana kesti loppuun asti ja nollasi punapaitojen yritykset kerta toisensa jälkeen. Näin ollen MuSaFutsal ryösti hienon puolustusesityksensä siivittämänä täyden pistepotin Pirkkolasta luvuin 0-2 ja jatkaa liigassa selvänä sarjakärkenä.

– Harmittaa(*). MuSa puolusti hienosti ja ansaitsi tehokkuudellaan voiton tänään. Poissaolot antoivat oman lisämausteensa otteluun, eikä nähty ehkä sitä tyypillisintä kärkikamppailua, mutta poissaolojen puolesta puntit olivat varmasti tasan. Kaivetaan vielä lisää oveluutta ja määrätietoisuutta hyökkäysalueen ratkaisuihin niin tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin, päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero summasi ottelua.

11:06 0-1 Iina Heikkilä
16:30 0-2 Jasmin Ylikraka (Minttu Ylikraka)

Tähtipelaajat
Selja Laine (HIFK)
Martta Perälä (MuSa)

HIFK matkaa tulevana viikonloppuna Vaasaan, kun lauantaina vastaan asettuu FC Sport J.