Viime keväänä kesken välieräsarjan kolmosdivarista liigaan kutsuttu Karttunen lähtee hyvällä fiiliksellä haastamaan itseään kaudella 2022-23.

Karttunen kutsuttiin loukkaantumisten kanssa painineen liigajoukkueen vahvuuteen viime keväänä kesken kuuman välieräsarjan FTK-Torniota vastaan. Ensimmäisen ottelunsa HIFK:n liigajoukkueen väreissä Oulaisten Huiman kasvatti pelasi kolmannessa välieräottelussa Torniossa.

– Siinä voi monella pelaajalla mennä sormi suuhun, kun nostetaan kolmosdivarista edustusjoukkueeseen kesken välieräsarjan ja kahden harjoituskerran jälkeen astelet ensimmäistä kertaa kentälle 737 kilometrin päässä kotoa FTK:n tasoista joukkuetta vastaan, Kreta ei kuitenkaan tilannetta säikähtänyt, IFK:n päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero tuumii.

Karttunen oli lopulta voittamassa joukkueen kanssa SM-pronssia kotiyleisön edessä Pirkkolassa toukokuussa ja toimi muunmuassa pääarkkitehtinä 3-2 voittomaalin rakentamisessa.

– Pleijareista jäi todella hyvä fiilis! Porukka otti mut mitä parhaimmalla tavalla vastaan heti ensi kättelyssä, mikä kertoo siitä, että tässä jengissä on ihan huippu joukkuehenki, Karttunen muistelee joukkueeseen liittymistä keväällä.

”Haluan luoda hyvää fiilistä pukukoppiin ja kentälle”

Kovalaukauksinen ja taitava pallonkäsittelijä on pelannut futsalia liigatasolla aikaisemminkin, silloin ACE:n väreissä vuosina 2015-16. Jännitys ja suorituspaineet tulivat kuitenkin Naisten ykkösessä jalkapalloakin pelanneen nuoren futsalistan menestyksen tielle.

– Nuorena en pystynyt nauttimaan liigapeleistä liiallisen jännityksen takia. Keväällä paineista ei ollut tietoakaan ja haluan lähteä vielä kokeilemaan mihin rahkeet riittää, kun kunto ja henkinen pelaajavalmius on riittävällä tasolla.

Tulevalta kaudelta Karttunen odottaa kovia pelejä, kuitenkin niin, että pilke silmäkulmassa säilyy.

– Odotan laadukkaita ja kovia pelejä tietyllä rentoudella. Haluan luoda hyvää fiilistä pukukoppiin ja kentälle! Tulostavoitteena on tietenkin se kirkkain mitali mitä lähdetään tavoittelemaan. Ehdottomasti.

Tärkeä lisä kentällä ja sen ulkopuolella

Päävalmentaja Somero on iloinen Karttusen päätöksestä lähteä liigajoukkueen rinkiin pysyvästi.

– Kreta on taitava pallon kanssa ja hyökkäyssuuntaan hänellä on kyky ajoittaa liikkeensä äärettömän hyvin pallottomana. Kova laukaus tuo myös lisää maalintekouhkaa joukkueen hyökkäykseen niin avoimen pelin tilanteissa, kuin erikoistilanteissakin. Puolustaessa Kreta on luotettava, kuten meidän joukkueessa kuuluukin olla, Somero kertoo.

– Kreta olisi taatusti Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen mieleen sillä vaikka kopissa hilpeä tunnelmanluoja on elementissään, kun siirrytään kentän puolelle on kaikki ylimääräinen tipotiessään ja fokus 100-prosenttisesti suorittamisessa. Kuten Leijonien tunnuslause kuuluu ”kun aika on”, Somero päättää.