26.2.2022 klo 14.00 FC Sport J – HIFK FS, Vamian Hansakampus 1-7 (1-3)

Vamian Hansakampuksella on edellisvuosina totuttu näkemään kiihkeitä ja tapahtumarikkaita futsalotteluita, mutta lauantai-iltapäivän ottelu oli stadilaisten melko yksipuolinen näytös.

Kotijoukkue vetäytyi omalle kenttäpuolikkaalleen ja antoi pallonhallinnan vierailijoille heti alkuvihellyksestä, minkä johdosta IFK ottikin tahtipuikon itselleen. IFK vyörytti ensiminuutit useita lupaavia hyökkäyksiä ja avausmaali nähtiin lopulta ajassa 05:30, kun Daniela Tjeder tarjoili päätyrajan tuntumasta maalinedustalle Hanna Haloselle, joka siirsi vieraat johtoon.
Minuuttia myöhemmin sama kaksikko oli uudelleen pahanteossa, kun Tjeder pelasi Haloselle oikealle, jonka laukaus kilpistyi tälle takaisin, mutta Halonen ei erehtynyt toistamiseen.

Kotijoukkueen ahdinko helpotti kuitenkin hieman, kun Tytti Mikkolan käynnistämä nopea vastahyökkäys katkesi keskialueella Niina Kiviniemen toimesta, joka pääsi iskemään 1-2 kavennuksen tyhjään maaliin ajassa 07:01.

HIFK:n myllytys tuotti ensimmäisellä jaksolla vielä yhden maalin, kun ajassa 10:42 Tjeder pääsi ampumaan tarkan kärkkärin Lotta Rosentrömin vartioiman maalin vasempaan alanurkkaan maalialueen rajan tuntumasta. HIFK vyöryi Sport-maalille läpi ensimmäisen jakson, mutta Sport sinnitteli pelissä mukana pitkälti Rosenströmin oivan maalivahtityöskentelyn turvin ja tauolle siirryttiinkin lopulta vain 1-3 vierasjohdossa. Sportin paikat rajoittuivat satunnaisiin vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin, jotka kuitenkin vierasjoukkue kykeni puolustamaan hyvin Mikkolan toimiessa viimeisenä linkkinä maalillaan.

Toinen jakso vanheni vain 15 sekuntia, kun Hanna Halonen täydensi hattutemppunsa. Halonen-Tjeder -kaksikko taiteili seinäpelin maalinedustalle, mistä ensin mainittu viimeisteli varmasti lukemat 1-4:ään.
Pelikellon näyttäessä 24:59 IFK lisäsi johtoaan kun Anna-Kaisa Hannuksela syötti 10-metrin täplän paikkeille Selja Laineelle, tämän harhauttaessa puolustajansa ja laukoessa kauniisti vasemmalla jalallaan vieraiden johtoaseman jo neljään maaliin.
Tasan minuutti myöhemmin Tjeder pelasi nilkkavammastaan toipuneen ja paluuotteluaan pelanneen Hilla Romppasen yksin läpi, eikä tämä paikasta erehtynyt vaan viimeisteli tyylillä lukemat 1-6:een.

1-7 maali syntyi jälleen Tjeder-Halonen kaksikon toimesta, kun parivaljakon prässi puri ja Halonen katkoi syötön hyökkäysalueella karaten samalla kahdella nollaa vastaan. Halonen syötti vasemmalle Tjederille, joka nosti rauhallisesti pallon yli vastaantulleen Rosenströmin.
Ottelun viimeinen tilastomerkintä oli HIFK:n kakkoskentässä täydet minuutit töitä paiskineen Heidi Lindströmin keltainen kortti viimeisellä peliminuutilla.

– Sellaista edellisvuosien tulikiven katkuista kamppailua ei tällä kertaa Sportia vastaan Vaasassa saatu. Vaikka Sport ei ollut parhaimmillaan on pakko olla tyytyväinen oman joukkueen tekemiseen. Luotiin pallonhallinnan kautta paljon maalipaikkoja, viimeisteltiin hyvin ja melko yksipuolisesta ottelusta huolimatta fokus säilyi täydet 40 minuuttia myös puolustuspelissä kuten kuuluukin, päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero pohti ottelun jälkeen.

05:30 0-1 Hanna Halonen (Daniela Tjeder)
06:32 0-2 Hanna Halonen (Daniela Tjeder)
07:01 1-2 Niina Kiviniemi
10:42 1-3 Daniela Tjeder
20:15 1-4 Hanna Halonen (Daniela Tjeder)
24:59 1-5 Selja Laine (Anna-Kaisa Hannuksela)
25:59 1-6 Hilla Romppanen (Daniela Tjeder)
32:58 1-7 Daniela Tjeder (Hanna Halonen)

Tähtipelaajat
Daniela Tjeder (HIFK)
Lotta Rosenström (FC Sport J)