13.3.2021 klo 14.00 Ilves FS – HIFK FS, Kauppi Sports Center

Lauantaina nähdään todellinen Naisten Futsal Liigan herkkupala, kun nelinkertainen suomenmestari Ilves FS emännöi HIFK:ta Tampereella. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran marraskuun 22. päivä ja tuolloin HIFK oli kotikentällään voitokas luvuin 2-1.

HIFK -tappion jälkeen Ilves ei ole hävinnyt otteluakaan neljään kuukauteen ja se on peräti 13 ottelun voittoputkessa. Ilves FS johtaa runkosarjaa viiden pisteen erolla takana tuleviin MuSa Futsaliin ja HIFK:hon. Kärkikolmikosta MuSa on pelannut yhden ottelun muita vähemmän.

Ilves on ollut läpi kauden vakuuttava ja tasainen suorittaja ja sen ainoat tappiot tulivat syyskaudella maalin erolla MuSa Futsalia ja HIFK:ta vastaan. Edelliskierroksella Tamperelaiset murskasivat sarjan kärkipaikkaa hamuavan MuSa Futsalin Porissa luvuin 3-9, ja ottivat voiton myötä vahvan kiinnityksen runkosarjan voittoon.

Ilveksen peräsimessä Jaakko Laitinen on saanut joukkueensa pelaamaan jälleen konemaisella tehokkuudella, ja kentän puolella menestyksen takuunaisena on häärinyt liigan pistetilaston kärkinimi Tiia Juntikka, joka on kauden aikana tehtaillut hurjat tehot 34+13. Juntikan lisäksi 20 pisteen rajapyykin ovat ylittäneet myös Matilda Herranen, Tiina Pöyry, sekä Mira Teittinen, joten ratkaisuvoimaa joukkueesta löytyy leveällä rintamalla. Ilveksen puolustuksen viimeisinä linkkeinä ovat toimineet Suomen top 4 maalivahteihin kuuluvat Emiilia Syvänen ja Lilli Sandström, joiden säestyksellä Ilves on päästänyt selvästi vähiten maaleja runkosarjan aikana.

Seuraa heitä Ilves FS:

#9 Tiia Juntikka on liigan pistetilaston kärkinimi, eikä syyttä. Hurjat tehot 34+13 tehtaillut liukas pivotpelaaja on äärettömän vaarallinen maalinedustalla ja osoittautunut lähes mahdottomaksi pideltäväksi vastustajien puolustukselle.

#1 Emiilia Syvänen on Ilveksen vahvan maalivahtikaksikon ykkösnimi. Huikeaa kautta pelaava Syvänen pystyy torjunnoillaan voittamaan tiukkoja pelejä joukkueelleen ja hyökkäyssuuntaan erityisesti tämän loistavat avausheitot pitävät minkä tahansa puolustuksen varpaillaan.

HIFK lähtee vierasotteluun Tampereelle altavastaajan roolissa, mutta edelleen vahvassa vireessä. Viime viikonloppuna tähtirinnat kaatoivat toisen Tamperelaisjoukkueen ACE:n kotikentällää jatko-ottelussa luvuin 3-2. Sinnikkään puolustustaistelun Pirkkolan parketilla esittänyt ACE kamppaili varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille saakka jopa ottelun voitosta, mutta HIFK mursi lopulta vieraiden maalia varjelleen muurin ja vei ottelun nimiinsä.

HIFK:n tulokaskausi Liigassa on sujunut hienosti ja joukkueen peräsimessä Ilkka ”Bruno” Somero on ollut tyytyväinen joukkueensa otteisiin, mutta vaatii omiltaan enemmän kevään ratkaisupelejä kohti mentäessä.

”Syyskausi sujui yhtä tappiota lukuunottamatta puhtaalla pelillä. Liigan taso on kuitenkin korkea ja tulokasjoukkueena osasimme odottaa, että pelkkää ruusuilla tanssimista kaudesta ei tule ja tappioitakin osuu kohdalle. Olen ollut tyytyväinen joukkueen kehitykseen myös kevätkaudella, mutta pudotuspelit ovat nyt nurkan takana ja vaatimustason on kasvettava niin joukkue-, kuin yksilötasollakin. Kaikki pelin osa-alueet on saatava nyt liimattua yhdeksi kokonaisuudeksi. Kyllä Ilves -otteluun lähdetään jo playoffhenki päällä.”

Rödan ykköstorjujan viittaa harteillaan läpi kauden kantaneelle maalivahti Tytti Mikkolalle lauantain ottelu on erityinen, sillä vastaan asettuu iso kourallinen tuttuja pelikavereita. Vuodesta 2014 vuoteen 2018 Ilvestä edustanut maalivahti siirtyi kaudelle 2018-19 ykköseen Mad Maxiin ja kaudelle 2019-20 liigaan Team Vanpaan. Sarjapaikan siirron myötä Team Vanpasta matka jatkui HIFK:n riveihin kaudelle 2020-21. Torjuntatyöskentelyn lisäksi erinomaisesti jalalla pelaava Mikkola on Liigan maalivahtien tehotilastoja tarkastellessa neljällä syöttöpisteellään tilaston kärjessä. Kysyttäessä millä keinoin Ilveksen 13 ottelun voittoputki katkeaa, on Mikkolalla vastaus valmiina.

”Ilveksen voittoputki saadaan katkaistua, kun pidetään omat virheet minimissä ja viimeistellään tehokkaasti. Ollaan joukkueena todistettu, että pystymme voittamaan minkä tahansa joukkueen Suomessa, eikä Ilves ole poikkeus.”

HIFK pelaa aktiivista ja hyökkäävää futsalia, mutta se on Ilveksen jälkeen päästänyt liigassa vähiten maaleja. Hyvä puolustuspelaaminen onkin ollut erittäin tärkeä työkalu joukkueelle, sillä HIFK luo erittäin tehokkaasti maalipaikkoja, mutta sen kenties suurin heikkous kauden aikana on ollut vaihteleva kyky viimeistellä.

Hyökkäyssuuntaan tehoja on tullut leveällä rintamalla, mutta pistetilastossa kaksi nimeä erottuvat. Joukkueen kapteeni Anna-Kaisa Hannuksela on iskenyt tehot 11+11 ja pistetilaston kärkinimi, tulokaskauttaan pelaava Hanna Halonen on tehtaillut jo 16+7 tehopistettä.

Seuraa heitä HIFK FS:

#8 Hanna Halonen johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä ja on edelliseen neljään otteluun tehnyt kaksi hattutemppua. Marraskuussa Ilveksen kaatuessa luvuin 2-1 Halonen iski taululle tehot 1+1.

#7 Jasmine Stubbe on pääsemässä taas hyvään pelivireeseen ja alusti kaksi joukkueensa kolmesta maalista ACE:a vastaan ja iskenyt kolme tehopistettä edelliseen kahteen peliin.

#23 Tytti-Maria Mikkola kohtaa lauantaina vanhan seuransa ja maalivahdin huipputorjuntoja tarvitaan varmasti lauantain kärkikamppailussa.

Lauantain ottelu pelataan Kauppi Sport Centerissä tyhjille katsomoille, mutta se on katsottavissa ilmaiseksi Ilveksen YouTube -kanavalla osoitteessa https://youtu.be/a9b7z6cRAhw