Kansallisessa Liigassa FC Honkaa, TPS:ää, sekä Pallokissoja edustanut 25-vuotias hyökkääjä ja keskikenttäpelaaja palaa vuoden kilpailutauolta uuden lajin pariin nälkäisenä.

Iisalmelta lähtöisin oleva Klubi-36 kasvatti Tiia Savolainen on jalkapalloa seuranneille tuttu nimi. Vasta 25-vuotias tuore futsalista pelasi kahdeksan perättäistä kautta pääsarjatasolla iskien pelaamissaan 141 liigaottelussa 32 maalia, mutta jäi kauden 2021 päätteeksi kilpailutauolle.

Lokakuusta alkaen HIFK:n harjoitusvahvuudessa ollut Savolainen kiinnostui kilpailutaukonsa aikana futsalista ja päätös haastaa itsensä uuden lajin parissa sinetöitiin alkuvuodesta, kun Savolainen allekirjoitti pelaajasopimuksen IFK:n kanssa.

– Pelasin jalkapalloa pitkään liigassa ja kaipasin jotain uutta, joten jäin tauolle 2021 kauden päätteeksi ja pidin vuoden ajan taukoa keskittyen työelämään. Syksyllä aloin kiinnostumaan futsalista, sillä olen aina pitänyt pienpeleistä, haastamisesta ja nopeudesta, siksi päädyin kokeilemaan lajia, Savolainen kertoo.

Savolainen on kerinnyt urallaan edustamaan muunmuassa TPS:ää

Tie Tähtirintoihin kävi tutun pelaajan; Kati Nummelinin kautta.

– IFK oli varmaan ensimmäinen futsaljoukkue jonka tiesin ja jonka pelivideoihin olin törmännyt somessa. Serkkuni Kati (Nummelin) pelasi joukkueessa ja hänen rohkaisemanaan uskalsin lähteä reeneihin testaamaan matalalla kynnyksellä. Minut on otettu hyvin vastaan joukkueessa ja harjoitukset ovat olleet laadukkaita joten täällä ollaan edelleen, Savolainen tuumii.

Tavoitteena tuoreella IFK:laisella on kehittyä kokonaisvaltaisesti futsalpelaajana.

– Kevätkauden tavoitteenani on päästä hakemaan pelituntumaa, sekä kehittyä kokonaisvaltaisesti futsalpelaajana, Savolainen päättää.

”Rohkea ja ennakkoluuloton”

Päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Somero on iloinen tuoreesta vahvistuksesta.

– Tiia on ollut meidän treenivahvuudessa jo pitkään ja olen tosi tyytyväinen että sopimukseen päästiin. Hän on kentällä rohkea ja ennakkoluuloton yksi vastaan yksi pelaaja, joka kykenee myös monipuolisesti rakentamaan peliä sekä viimeistelemään maaleja, Somero kertoo.

Jalkapallokentiltä oppinsa saaneen Savolaisen siirtymisestä futsalparketille ei valmentaja ole turhan huolissaan.

– Tiia on omaksunut nopeasti futsalin perustekniikat ja taktisesti etenkin hyökkäyssuuntaan pelaaminen on mennyt valtavin harppauksin eteenpäin. Sarjapelit ovat seuraava haaste ja uskon että pohjatyö on tehty hyvin. Tiia on varmasti valmis hyppäämään parketille myös tosipeleihin, Somero päättää.