HIFK FS on kiinnittänyt riveihinsä Futsal-Liigakentillä maalintekotaidoillaan ihastuttaneen Annette Korinin.

Korin oli viime kaudella PJK:n tehokkain pistenainen voittaen joukkueensa sisäisen pistepörssin 15+3 tehoin. Vuonna 2000 syntynyt nuori futsalista teki liigadebyyttinsä toissakaudella ACE:n paidassa ja oli jo debyyttikaudellaan joukkueensa paras maalintekijä.

Tammikuun ensimmäisellä viikolla joukkueen vahvuuteen liittynyt Korin on päävalmentaja Ilkka ”Bruno” Someron mukaan tervetullut lisä kolmatta perättäistä SM-mitaliaan jahtaavaan stadilaisryhmään.

– Annette on loistava vahvistus kevään pudotuspelejä kohti mentäessä. Hän on vahva pelaaja, joka kykenee pelaamaan sekä laidalla, että pivottina. Erityisen vaikean puolustettavan hänestä tekee kyky laukoa molemmilla jaloillaan, sekä poikkeuksellisen tarkka maalivainu, valmentaja kehaisee.

Päävalmentajan mukaan pelaajasiirto on ollut tekeillä jo alkusyksystä ja tuore vahvistus nähtäneen tositoimissa vielä tammikuun puolella.

– Elokuusta alkaen on tiedetty että Annette liittyy joukkueeseen, ja treenivahvuuteen päästyään hän on lyhyessä ajassa päässyt hyvin jyvälle meidän pelin peruspilareista. Meillä on paljon pelejä alkuvuodesta, joten koko rosteria kaivataan rasituksen tasaamiseksi ja pelaajan oman kehityksen kannalta on tärkeää, että tosipelejä saadaan alle mahdollisimman pian, Somero kertoo.

”Haluan päästä taas nauttimaan futsalista”

Korin oli PJK:n paras pistenainen kaudella 2021-22 Kuva: Jani Virolainen

Korin itse kertoo, että uudet haasteet sekä halu kehittyä pelaajana olivat osaltaan siirtopäätöksen taustalla.

– Halusin vaihtelua, sekä uusia haasteita ja IFK vaikutti hyvältä paikalta kehittyä pelaajana. Olin kuullut, että joukkueessa on hyvä meininki ja mukava porukka, mikä helpotti päätöksen tekoa, Annette toteaa.

Loppukauden tavoitteiksi tuore IFK:lainen listaa muun muassa pudotuspelit.

– Haluan parantaa omaa puolustuspään pelaamistani, auttaa joukkuetta pudotuspeleissä, sekä päästä nauttimaan taas futsalista kun syyskausi jäi omalta kohdaltani väliin, ulkomailla syyskauden viettänyt Korin listaa.

Tampereelta Helsinkiin muuttanut futsalista ei ainakaan ensimmäisen viikon jälkeen ole katunut muuttopäätöstään.

– Viikon olen kerinnyt nyt täällä asua ja tähän mennessä olen viihtynyt oikein hyvin, Korin päättää.